Moikka!
Olen Satu vuonna 1986 syntynyt Joensuulainen. Lapsuuteni ja nuoruuteni vietin Savonlinnassa ja lukion jälkeen muutin Joensuuhun opintojen perässä. Tällä hetkellä opiskelen sairaanhoitajaksi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa ja kova pyrkimys olisi valmistua keväällä 2010.
Asumme avomieheni Jussin kanssa Karsikossa kerrostalokaksiossa, jossa pienellä hauvavauvalla on riittämiin tilaa temmeltää.Jussi opiskelee tällä hetkellä metsätalousinsinööriksi Pohjois-Karjalan amk:ssa ja myös hänen olisi tarkoitus valmistua keväällä 2010.
Opiskelujen ja Manun lisäksi elämääni kuuluu kuntosalilla käynti sekä töissä pyörähtäminen Joensuun raviradalla tai oman alan hommissa, mikäli keikkaa on tarjolla.
Vanhempieni luona asuessani ei minulla koskaan ollut mahdollisuutta saada omaa koiraa. Ilman eläimiä en kuitenkaan elämääni ole viettänyt. Omana lemmikkinä minulla oli kaksi kilpikonnaa, puna- ja keltakorvakilpikonnat. Ne ehtivätkin olla minulla reilu 10 vuotta ennen kuin sairastuivat minun ollessa Helsingissä opiskelemassa.Lisäksi vietin tallilla koko nuoruuteni hevosia hoitaen, ratsastaen ja töissä ollen. Ratsastuskokemusta ehtikin kertyä yli 10 vuoden ajalta. Valitettavasti rakas harrastus jäi muutettuani pois kotoa, mutta ehkäpä vielä joskus tarjoutuu mahdollisuus aloittaa hevoshommat uudelleen.
Ennen Manun tuloa, meillä oli kolme vuotta musta cockerspanieli Santtu, joka suureksi suruksemme nukkui pois 26.11.2008 sairauden kukistamana vain kahdeksan vuoden ikäisenä.Siispä meille oli kertynyt mukavaa kokemusta spanieleista ja sprinkun rotumääritelmää tarkemmin tutkittuamme tulimme siihen tulokseen, että spanieleissa pysymme jatkossakin.
Yhteyttä minuun voi ottaa sähköpostitse osoitteeseen satu.falck@gmail.com.
Terkuin: Satu

Jussi ja Manu 5.12.2008 Satu ja Manu 5.12.2008

Kilpparit.