MOI TERVETULOA MEIDÄN KOTISIVULLE   "Sivuilla on vieraillut   
kävijää"

Minä eli Maarit Ukonmaanaho olin haaveillut jo kauan tanskandoggia. Vihdoin vuonna -95 haaveeni toteutui, kun avomieheni Hannu Honkala päätyi lahjoittamaan upean mustan tanskandoggin syntymäpäivä lahjaksi. Hänen nimensä oli Anxious Woodstock, josta myöhemmin tuli myös suomen muotovalio. Rocky oli siis ensimmäinen doggimme, mutta kuten huomaatte, yksi ei riittänyt, eikä vielä toinenkaan ja kolmannen jälkeen…Eli rakkaus doggeihin on vienyt mennessään. Ihmislapsia on kolme, joista kaksi vanhinta poikaa Sami ja Marko ovat tällä hetkellä armeijassa ja nuorin tytär Kirsi opiskelemassa. Joten nykyään vietämme hyvin doggimaista elämää. Kiitokset koiriemme kasvattajille näistä upeista hyväluonteisista ja ihanista perheenjäsenistämme, eli Anxious kenneliin Seppäsen Sarille ja Ozaenas kenneliin Partasen Marjalle.