Avoin suomalais-ugrilainen yliopisto

AJANKOHTAISTA!
Avoin suomalais-ugrilainen yliopisto järjestää tapaamisen Udmurtiassa 15.-23.7.2008. Katso tarkempi ohjelma vasemmalta kohdasta "Udmurtia 2008"

Historia
Udmurtialainen kansalaisjärjestö Avoin suomalais-ugrilainen yliopisto (ven. Otkrytyj finno-ugorskij universitet) on saanut alkunsa projektista Nuoret ja suomalais-ugrilainen maailma, jonka historia alkaa vuodesta 1994. Silloin Izhevskin humanistisen lyseon opiskelijat ja opettajat järjestivät ensimmäisen suomalais-ugrilaisten kansojen opiskelijoille tarkoitetun tieteellis-käytännöllisen konferenssin. Sen jälkeen vuodesta 1995 vuoteen 2000 projektin puitteissa on järjestetty viisi kansainvälistä opiskelijoiden tapaamista. Vuonna 2001 tapahtuman luonne muuttui: kokoontumispaikka alkoi vaihdella vuodesta toiseen. Elokuussa 2003 järjestettiin neljäs kansainvälinen kokoontuminen, jonka yhteydessä toteutettiin myös suunnitteluseminaari. Avoimesta suomalais-ugrilaisesta yliopistosta tuli perusta sukukansojen projektien verkoston luomiseksi. Näin ollen mainittakoon vielä, että järjestöllä ei ole mitään tekemistä suomalaisen avoin yliopisto- järjestelmän kanssa, vaan nimi on keksitty tietämättä tästä.
Toiminta-ajatus
Järjestön pääajatus on luoda etnokulttuurinen kasvatusmalli, joka vastaa eurooppalaisen koulutuksen standardeja. Projektin perustana ei toimi jokin konkreettinen koulutuspaikka, vaan uusi etnokulttuurisen koulutuksen muoto – alueiden välinen koulutusverkosto. Tämän lisäksi työstetään Avoimen suomalais- ugrilaisen yliopiston verkostollinen koulutusohjelma, jonka puitteissa on mahdollista käyttää uutta humanistista teknologiaa suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuurin monimuotoisuuden ilmaisemiseksi. Projekti pyrkii myös valmistamaan tulevaisuutta varten suomalais-ugrilaisen yhteisön suunnannäyttäjiä.
Avoimen suomalais-ugrilaisen yliopiston koulutusmallin tarkoitus on toimia koko Venäjän federaation tasolla. Tämän lisäksi koulutusmalli haluaa muodostaa kilpailukykyistä henkilöstöä suhteessa eurooppalaisiin standardeihin.
Pitkällä tähtäimellä järjestön tarkoitus on myötävaikuttaa seuraaviin sosiokulttuurisiin prosseihin:
-
projektien yleistyminen työskentelytapana
-
tarjota nuorille Venäjän suomalais-ugrilaisille keinoja säilyttää ja kehittää etnistä kulttuuriaan globalisaation puitteissa
-
investointien lisääminen koulutukseen Udmurtian tasavallassa
-
suomalais-ugrilaisten kansojen edustajien tietoisuuden lisääminen omasta kulttuuristaan; ylpeyden ja arvostuksen kasvattaminen omaa kulttuuria kohtaan
-
suvaitsevaisuuden kasvattaminen kulttuurienvälisessä vuorovaikutuksessa; valmius kulttuurienväliseen yhteistyöhön
-
etnisen kulttuurin popularisointi yksilöiden ja alueiden kehittymisen resurssina
Siten megaprojektin
Nuoret ja suomalais-ugrilainen maailma 12-vuotinen taival antaa mahdollisuuden toteuttaa kunnianhimoisen etnokulttuurisen koulutusprojektin: perustaa Udmurtiaan suomalais-ugrilaisen koulutuksen koordinaatiokeskuksen.
