13.2.2010
Viltsu on nyt kantavana Mustalle. On sitä jo jonkin aikaa odotettukin. Kun Viltsu oli
kiimassa annettiin olla samassa aitauksessa ja kerran laitettiin isoon karsinaan.
Silloin ne vaan ajatteli että mitä noi hölmöt tekee. No tällä kertaa kun Viltsulla oli
kiima niin ei laitettu samaan aitaukseen. Onneksi sähköt eivät olleet päällä. Peppi oli
mudassa joten harjailin sitä pihalla. Sitten katsoin mitä Musta tekee. Se juoksi siinä
aidan reunalla vilkuillen Viltsua. Sitten se meni kauemmas ja syöksyi aidasta läpi.
Sitten se syöksyi vielä tammojen aitauksen läpi. Ajattelin vaan että antaa mennä
kun sitä on odotettu. No nyt on aika kova korjaaminen niissä aitauksissa!
14.2.2010
Tallillemme on saapunut monta ihanaa shettistä lisää.Kaksi uusista tammoistamme on kantavana. Varsoja emme ostaneet.
Ostimme oreja kaksi. Tulee vaan tilan puute.
15.2.2010
14-15.2 syntyi Tähdelle varsa. Tähti ja Ben ostettiin samalta tallilta ja varsa on heidän.
Tähti ei tarvinnut apua vaan se meni tuosta vaan. Aika hyvin eka kertalaiseksi!
Varsasta on tulossa kuvia jonkin ajan päästä ja nimeä jo mietitään.
Ehdotuksia voi laittaa viekkuun!
Ajattelin että sille joka keksii varsan nimen saa kunniamaininnan sivuillemme!
Varsa on ori.
24.2.2010
Issy sai tamma varsan. Nimeksi annettiin Dina. Varsa syntyi yöllä 5 maissa. Kuulin
tallissa hirnuntaa ja syöksyin talliin ja menin katsomaan karsinat läpi. Menin Issyn
karsinan luo ja sielä Issy ja Dina makoilivat. Issy ei tarvinnut mitään apua. Ihan iisisti
meni :D Dina saakin olla nyt äitinsä kanssa pari päivää sisähoidossa pois pakkasilmoilta.
Meillä oli täänänkin melkein 30c muttei ihan jotain 28,5 Ei olis kiva päästää sinne ilmaan
varsaa.
26.2.2010
Karsinat on ihan täynnä. Viemme osan hevosistamme vanhemmalle tallille
tuttujemme luo. Talli on hieman kylmä ilman sähkölämmitystä joten varsoille
paksut loimet päälle.
28.2.2010
Hevosille on tullut kaksi hoitajaa. Arja ja Hazzel. Mukavaa kun Ben,Tähti ja Prinssi
ovat saaneet hoitajia. Haluavatkohan he osallistua estekisoihin?
Pitää kysellä :D
3.3.2010
Jees. Jännää tänään Felix astuu Viivin. Toivottavasti siitä tulee jotain.
Ihan hyvin tähän mennessä on menny. Viivi on ihan villinä
ja hullaantuneena.
13.3.2010
Tänään tapahtui jotain todella ihanaa.
Viivi sai kaksi hyvin voivaa,imevää ja sopivat
kokoista varsaa! Todella söpöjä! Krisu ja
Topsu.
19.3.2010
Tänään tapahtui eräs ei kovinkaan mukava,mutta huvittava
juttu. Dollyhän on hyvin kiinnostunut hoitamaan varsoja.
No se päätti ottaa Krisun ja häippästä. Viivi oli todella
huolissaan ja puski langoista läpi. Onneksi ei sähköä.
No lähdimme suurin osa tallilaisista ja tutuista etsimään
varsaa. Olimme noin kaksi tuntia kierreleet ja sitten päätimme
mennä tallille päivälliselle. No kävin tallin läpi ja sielä
olikin Krisu ja Dolly samassa karsinassa. Krisu raukka
yritti imeä,mutta mitään ei herunut. No pienen taistelun
jälkeen Dollyä vastaan saimme Krisun napatuksi ja kannettua
Viivin luo. Hitsit kun se oli onnellinen!!!
18.5.2010
Tänään Topsu sai luikahdettua sähköaidan ali,oli saanut kyllä sähköiskunkin.
No sitten se meni hedelmätarhalle,naapuriin ja päätti syödä hieman
välipalaa. No olin juuri palaamassa maastosta Mustan kanssa,kun naapurista
soitetaan hakemaan varsaa.Sitten lähdettiin sinne ja Topsu onnellisena
rouskutteli omenoita.