Inhoatko liikuntaa? [laskuri]

Aloita pienin askelin. Ohessa 10 motivoivaa vinkkiä:

Ensiksi kampea itsesi ylös sohvan uumenista, vaikka se tuntuisi kuinka vaikealta. Ota mukaan joku kaveri, puoliso tai naapuri ja yhdessä ryhdytte harrastamaan jotain mielettömän mukavaa liikuntaa.
Jaettu ilo on mahtavaa. Älä myöskään muistele menneitä epäonnisia liikuntakokemuksiasi; UNOHDA NE!

Tässä ne kuuluisat kymmenen vinkkiä, joista voit/te aloittaa.

1. OLE REALISTI.
Älä aloita liian suurella vaihteella. Aloita esim. 20-30 minuuttia kestävällä liikunnalla vaikka kolme kertaa viikossa. Hyppää pois bussista kaksi pysäkkiä aiemmin ja kävele loppu matka. Näin se voi alkaa, eikö kuulostakin helpolta? Katsele kävellessäsi kevään puhkeamista.
2. PIDÄ PÄIVÄKIRJAA LIIKUNNASTASI.
Esim. lenkin pituus, onko kasvanut 100 m. tai treenikertojen lisääntymisestä, siihen käytetystä ajasta ja ylipäänsä motivoivista liikuntaan liittyvistä asioista. Ota vihko käteesi, kun sohva kutsuu luokseen.
3. ÄLÄ AJATTELE: KAIKKI TAI EI MITÄÄN
Älä pyri täydellisyyteen, pyri jatkuvuuteen ja jos muutaman treenikerta jää väliin vaikka sairastumisen vuoksi, so what, jatka taas uudestaan, älä anna periksi.
4. ÄLÄ VERTAA ITSEÄSI MUIHIN
Ole oma itsesi äläkä vertaa itseäsi kuntosalin trimmattuihin kroppiin; kyllä ne sinunkin muodot joskus kiinteytyvät. Tärkeintä, että itse olet itseesi tyytyväinen omana itsenäsi ja YOU FEEL GOOD!
5. TUKI AUTTAA
Ota kaveri mukaan, haasta työkaverit, puoliso mukaan liikkumaan. Pyydä kotiväkeäsi kannustamaan sinua tai hanki kuntosalilta oma personal traineri, joka haastaa ja kiittää sinua.
6. LIIKUNTA ON MUKAVAA!
Etsi itsellesi sopiva liikuntamuoto. Siinä mm. kuntosalit auttavat ja oman kunnan liikunnanohjaajat. Jos kuntosali ei kiinnosta, aloita kävely, käytä vaikka sauvoja, kunhan vain liikutat itseäsi jollain tavalla. Joku käy pilkillä, joku avantouinnilla, joku  rapsuttaa oman kotialueensa tienpenkereet haravalla. Liikuntamuotoja löytyy. Pääasia, että juuri sinulle mielihyvää tuottavia.
7. RYTMITÄ LIIKUNTA ITSELLESI SOPIVAKSI. Jos et pidä pitkistä liikuntatreeneistä, jaksota liikuntasi pienempiin jaksoihin vaikka vuoropäiville.
8. LÖYDÄ LIIKUNNALLE SOPIVA AIKA.
Joskus työpäivän jälkeen on vaikea lähteä liikkeelle. Liikuntaa voi harrastaa myös kotona. Tai ajoittaa harrastuksensa aamuun.
9. UNOHDA AIEMMAT HUONOT KOKEMUKSESI LIIKUNNASTA.
10. PALKITSE ITSESI esim. musiikilla, leffalla, kukilla, älä suklaalla (joskus silläkin)

OMA RAPAKUNTO VOI TUNTUA YLITSEPÄÄSEMÄTTÖMÄLTÄ, MUTTA AJAN KANSSA, RAUHALLISESTI HYVÄ TULEE!