Yleistä kaneista

Kanit kuuluvat siis jäniseläimiin, vaikka moni vielä luulee, että kani on jyrsijä. Kanilla on hyvä kuulo ja loistava hajuaisti. :) Kaneja on lemmikeinä ja niitä käytetään jalostukseen.

Kanin ostaminen

Kani kannattaa ostaa kasvattajalta, eikä eläinkaupasta. Eläinkaupassa kania ei (Huom!  yleensä. On hyviäkin eläinkauppoja.) hoideta kunnolla: Se ei saa tarpeeksi liikuntaa, sen kynsiä ei leikata (ainakaan tarpeeksi usein) jne.... ;) Eläinkaupassa kanit mitä minä olen nähnyt ovat maksaneet 50e-80e. Eli aikas kalliita. ;)
Eläinkaupasta ei myöskään saa yleensä papereita, joten pienestä kääpiökanista voikin kasvaa joku 5 kiloinen jätttiläinen.
Kasvattajalta saa useimmiten: Pussin tuttua ruokaa, paperit, hoito-ohjeet, kasvattajan tuen..jne. Riippuu tietenkin myös paljon kasvattajasta. Voihan joku pikku lapsikin "kasvattaa" kaneja.
Kasvattajalla (taas mitä minä olen nähnyt ja kuullut) 25e-50e.



Kun kani on tullut kotiin

Kun kani tulee kotiin pitäisi sillä olla kaikki valmiina. Kania ei kannata heti ensimmäisenä päivänä, kun kani on tullut kotiin, ottaa syliin vaan kannattaa antaa sen tottua uuten paikkaan. Jonkun ajan päästä voi aloittaa totutuksen ja muun semmoisen. ;)
Varsingin jos kani on vielä pentu, kannattaa se totuttaa talon touhuun ja erillaisiin ääniin, jotta se olisi vanhempanakin hyvä lemmikki.
Kanista 
voi saada mainion lemmikin, hoitamalla sitä kunnolla, voittamalla sen luottamuksen.. jne...

Kanin hoito

Suosittelen lämpimästi pellettiä, sillä siemenseos (jota kaupassa myydään yleensä ja joka voi ihmisten silmissä näyttää hyvältä) on hyvin rasvasta ja epäterveellistä. Jota kuinkin sama asia kuin jos sinä söisit aina vain roska ruokaa, karkkia, sipsiä ja muita herkkuja. Kani voi jopa kuolla siemenseokseen, sillä se ei sula kanin elimistössä. KANI EI OLE SIEMENSYÖJÄ! En halua kuitenkaan sen enempää pelotella, tietenkin saa itse valita mitä kanille syöttää, mutta jos ajattelee kanin parasta niin... ;)
Voihan siemenseosta antaa silloin tällöin herkkuna, mutta ei jatkuvasti.

Kynnet kannattaa leikata (kanista taas riippuen) 2-5viikon välein. :)
Useimmat kanit pitävät harjaamisesta, joten kania voi harjata ihan muuten vaankin. Karvanlähdön aikaan kannattaa harjata joka päivä.
Häkki taas........No sitä on vähän vaikea sanoa, koska häkin siivoaminen riippuu kauheana siitä, millainen häkki on. Mutta ehkä kerran viikossa tai tietenkin mielellään useamminkin. :)

Kani tarvitsee paljon liikuntaa, koska kanin liikunnan tarve on suuri.
Vähintään 1-2 tuntia. ;)
 Sen voi päästää esim. vapaaksi huoneeseen, valjaissa ulos tai mahdolliseen aitaukseen.
Estehyppy on myös mukavaa yhdessäoloa. Vinkkejä estehypyn opettamiseen on tuolla Miten-hoidan-kanejani kohdassa.
Hyvä liikuntakeino on myös (mikäli mahdollista) metsässä hyppely. Tai jotain mäkeä ylös ja alas päin pomppiminen. Näin tulle lihastakin. ;)
Talvellakin on kiva käydä ulkona. Ei kuitenkaan kauhean pitkiä aikoja (varsinkaan hermeliinit). Vaikka Lilo onkin hermeliini, käytän sitä talvella ulkona silloin tällöin ilmasta riippuen (jos kylmä niin vain 5-10 min).

                  
Lilo valjaissa ulkona...       Pikkusen on purua... ;)


Vapaa ajalla

Voi hyppiä esteitä käydä näyttelyissä, opetella temppuja, pitää kania sylissä, maata lattialla ja seurata kania, ulkoilla valjaissa...yms.
Lisää Miten-hoidan-kanejani osiossa. :) Sieltä löytyy tietoa myös temppujen opettamisesta. ;)






Tulossa lisää...............................

......................................................
................................................................