
KatusoihdutKatusoihdut on evankeliointi iskuryhmä joka järjestää tunnin mittaisia evankeliointi tilaisuuksia eri paikkakunnilla. Kadut, torit, puistot, koulut/salit, auditoriot, markkinat, erilaiset laitokset ja ulkoilmatapahtumat ovat tuttuja paikkoja ryhmälle. Ryhmän tärkeä näky, on viedä evankeliumin sanoma ulos seurakunnasta, sinne missä tavoittaa syntiset ihmiset ja kaikki ketkä tarvitsevat Jeesusta. Seurakunta tilaisuudet on alusta alkaen ollut myös osana ryhmän näkyä, ryhmä onkin vuosien saatossa vieraillut monissa seurakunnissa. Tilaisuuksissa soihdut vastaavat musiikista, henkilökohtaisista todistuksista ja sanan jakamisesta. Äänentoistolaitteet ja miksaus on omasta takaa.
Musiikki
”On Jeesus ystäväsi” on ryhmän ensiäänite, se julkaistiin Kauhajoen Helluntaiseurakunnas Kesäkuun 6 päivä 2009. Julkaisussa myytiin 150kpl äänitettä. Syyskuun puolesvälis 1000kpl painettu erä oli myyty loppuun. ”On Jeesus ystäväsi” äänitteeltä löytyy mukaansatempaavaa, kaunista hidasta, molli-voittoista ja duuri-voittoista, yhteensä 12 raitaa siunaavaa musiikkia. Katusoihtujen ohjelmistoon kuuluu tällä hetkellä noin 100 laulua, joiden joukosta löytyy kaunista Israel aiheista sekä ylistys aiheista musiikkia. Musiikkityyli on vanhaa sekä uutta hengellistä musiikkia laidasta laitaan kaikenikäisille ja kaikkiruokaisille. Jussi Palmroth kirjoittaa ja säveltää myös omaa musiikkia.
Historiaa
Katusoihtujen ensimmäinen virallinen tilaisuus oli Vääksyn kanavajuhlilla Toivo Kärki -lavalla 2.7.2006 sen jälkeen Jussi ja hänen vaimonsa Teresa Palmroth Kauhajoelta ja veljekset Markus ja Tenho Keväänranta Kurikasta on liikkunut ympäri Suomea ja rajojen ulkopuolella vieden tätä arvokasta Jumalan sanomaa yhteistyössä Jumalan seurakuntien kanssa. Homma lähti käyntiin näin.
Helvi Palmroth Teuvan Helluntaiseurakunnasta, joka oli tehnyt katutyötä Teuvan torilla, sai kesäkuussa 2004 sydämelleen pyytää Jussia ja Teresaa naapuripitäjästä mukaan evankelioimaan lauluin ja todistuksin torille. Näky katutyöstä oli jo jonkun aikaa ollut Jussin ja Teresan sydämellä niinpä he lähtivät tähän mielenkiinnolla mukaan. Kun työtä oli nyt tehty satunnaisesti noin pari vuotta, heidät kutsuttiin Vääksyyn kanavajuhlille. Jussi pyysi Tenho Keväänrantaa mukaan auttelemaan. Ryhmällä tässä vaiheessa ei ollut vielä nimeä ja nimi piti olla mainontaa varten. Nimeä mietittiin ja lopuksi päädyttiin nimeen Katusoihdut. Kanavajuhlien jälkeen jatkui työ kolmestaan Teuvalla. Markus Keväänranta tuli mukaan ryhmään muutamia kuukausia myöhemmin. Katusoihdut nimisestä ryhmästä alkoi sana levitä ja aloimme saada kutsuja lähipaikkakunnille. Tänä päivänä Katusoihdut kiertää laajalti ympäri Suomenmaata. www.Katusoihdut.com kotisivut perustettu 9.7.2007. Katusoihdut Ministries yhdistys perustettiin Kesäkuun 10 päivä 2009 Seinäjoella.
Muutamia aktioita missä ollaan palveltu.
- Kanavajuhlat Vääksy.
- Tangomarkkinat aktio Seinäjoki.
- Vauhtiajot aktio Seinäjoki.
- Löytö -tapahtuma Katuaktio Tampere.
- Satamatori yö-aktio Lappeenranta.
- Tomaattikarnevaali Närpiö.
- Pori jazz Festivaali Puistokonsertti.
- Aukustirock yö-aktio Jalasjärvi.
- ym.
Muita tapahtumia ja paikkakuntia.
- Linnanjuhlat Seinäjoki.
- Teuva-Kauhajoki-Kurikka-Ähtäri-Seinäjoki-Vääksy-Pietarsaari-Huittinen-Hamina-Kuopio-Lappeenranta torit.
- Kirkko -neuvottelupäivät Liminka.
- Kirkko -neuvottelupäivät Seinäjoki.
- Kaupungintalo Evankeliointi tilaisuus Hanko.
- Romanijuhlat Ilmajoki, Ähtäri.
- Romanipäivät Kokkola.
- Barry Mooren kokoussarja Lappeenranta.
- Juhannuskonferenssi 2008 Juhlateltta Keuruu.
- Juhannuskonferenssi 2009 Juhlateltta, rukousteltta, tietoisku teltta, TV7 musiikki videot Keuruu.
- Konsertit Turku, Jalasjärvi, Alavus, Pori, Lappeenranta.
- Elämä & Valo telttaviikot eri paikkakunnilla 2008 ja 2009.
- ym.
Jos olet seurakuntana järjestämässä paikkakunnallesi aktiota, tapahtumia, esim. kokoussarjaa tai Israeliltaa tai jotain yllämainituista, niin ota meihin rohkeasti yhteyttä.