" Istusko mukavasti Georg? On melko tärkeää,
että istut mukavasti, sillä nyt aijon kertoa sinulle kihelmöivän tarinan. "

Georg on viisitoistavuotias Oslossa asuva poika, joka saa kirjeen menneisyydestä,
kuolleelta isältään yhdentoista vuoden takaa.

" Luvatkaa minulle yksi asia. Älkää koskaan heittäkö pois vanhoja lastenrattaita. "

Jostein Gaarderin vuonna 2004 kirjoittamassa kirjassa isä ja Georg kertovat asioista vuorotellen, aivan kuin he olisivat kirjoittaneet koko kirjan yhdessä. Isän osuudet ovat hänen kirjoittamastaan kirjeestä, kun taas Georg puhuu nykyhetkestä.
Isän kirjeessä päällimäisenä teemana voisi hyvinkin pitää rakkaustarinaa, mutta ainakin omasta mielestäni lopullinen "pääteema" on kuitenkin ihmiselon tarkoitus ja elämä maan päällä. Tämä kirja panee todellakin ajattelemaan.

" Et kai sinä kuvitellut, että sinä olet ainoa, joka etsii? Minäkin olen osa sitä tarinaa. Tietenkään en ole pelkkä perhonen, joka sinun on pyydystettävä. "

Pidin kirjasta kovasti, vaikka juoni olikin melko ennalta arvattava ja Appelsiinitytön henkillöllisyys selvä heti alusta asti. Jotkin kohdat olivat tylsiä, mutta toiset taas erikoisen hauskoja. Ennen kaikkea tämä kirja oli yllättävän syvällinen ja ainakin minun oli pakko välillä keskeyttää lukeminen ja vain miettiä hetkinen.

" Tiedän, että pahuus on olemassa, olenhan kuullut Beethovenin Kuutamosonaatin kolmannen osan. Mutta tiedän, että on olemassa myös hyvyys. Tiedän, että kahden jyrkänteen välissä kasvaa kaunis kukka, ja siitä kukasta nousee pian lentoon elämäniloinen kimalainen. "

*******

Sinä ja minä, ikuisesti

Kirjan nimi: Sinä ja Minä, ikuisesti
Kirjailija: Peter Pohl

Kirja kertoo kaksosista, Tinasta ja Cillasta, jotka ovat aina olleet parhaat ystävät ja tehneet kaiken yhdessä. He leikkivät usein peilaamisleikkiä, jossa toisen pitää toistaa toisen liikkeet mahdollisimman nopeasti, jotta se näyttää siltä, kuin katsoisit vain itseäsi peilistä. Lisäksi he molemmat rakastavat näyttelemistä. He tekevät usein näyttelyryhmissään erilaisia näytöksiä, ja nykyään Cilla on myös ruvennut ohjaamaan muutamia esityksiä.

Molemmat tytöt kirjoittavat päiväkirjoja, joihin kirjoittavat henkilökohtaisia asioitaan. Tina lukee aina Cillan päiväkirjaa, ja luulee ettei tämä tiedä asiasta. Lisäksi Cilla lukee "salaa" Tinan päiväkirjaa, kun tämä ei muka huomaa. Tytöt siis tietävät toisistaan kaiken. Mitä he eivät kerro kasvatusten, sen he lukevat toistensa päiväkirjasta.

Tai niin ainakin Tina luulee. Todellisuudessa Cillalla on toinen päiväkirja. Pienen pieni vihko, johon hän kirjoittaa salaistakin salaisemmat asiansa, joita ei voi edes Tinalle paljastaa. Sellaisia asioita ovat esimerkiksi pohdinnat, onko hän lesbo. Eihän Cilla voisi Tinalle kertoa, että hänen Cillalle tekemät leikkimieliset vihjailut ovat koskeneet niin syvästi.
Tina on isän tyttö ja Cilla äidin tyttö. Perhe on siis tavallaan jakautunut kahtia. Kun tulee riita, asettuu isä Tinan puolelle ja päinvastoin. Väliin jää vain heidän isoveljensä, josta kaikki pitävät.

Tina on vallaton mieli. Hän rakastuu poikaan päätä pahkaa, ja on aivan mielettömän umpirakastunut. Hän tekee mitä vaan saadakseen tutustua poikaan ja hokee kaikille miten ihastunut on. Tällaista kestää noin viikon, kunnes hän rakastuu taas uuteen poikaan. Cilla ei ole sellainen. Hänestä on mukavampaa keskittyä olennaiseen, eikä haahuilla sinne tänne. Lisäksi häntä ei juuri kiinnostakaan pojat. Hänestä Millan* niska on kaunis ja Katriinalla* punoittavat poskipäät. Siksi juuri häntä aika ajoin epäilyttää se, onko hän lesbo. Kerran hän uskaltautui kysymään asiaa äidiltään, ja äiti sanoi, että se on täysin normaalia. Ei 13-vuotiaana kaiken tarvitse olla selvää. Myöhemmin Cilla omaksi onnekseen rakastuukin.
Tina hoipertelee ihastuksissaan, eikä huomaa, kuinka Cilla muuttuu koko ajan vain etäisemmäksi ja etäisemmäksi. Hän ei huomaa, kuinka koko luokka rupeaa yhtäkkiä karttamaan Cillaa. Hän ei vain huomaa.

Eräänä aamuna, kun Cilla on menossa Tinan kanssa kouluun, sanoo Cilla yhtäkkiä rakastavansa häntä. Tina on ymmällään, mutta iloinen moisesta huomion osoituksesta. Tytöt lähtevät ylittämään tietä, Tina edellä ja Cilla takana.
Yhtäkkiä Tina kuulee hirvittävän tööttäyksen ja katsoo ihmetellen taakseen. Hän kauhistuu. Cilla makaa elottomana maassa. 

*******

 Tuo oli vain alkujohdattelua. Anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet, toivottavasti tuli riittävän selvästi. Loppu kirja kertoo siis siitä, miten Tina pärjää Cillan kuoleman jälkeen elämässä yksinään, ilman toista puoltaan, kaksostaan.

* = En muista oikeaa nimeä

*******

Vieras

Kirjan nimi: Vieras

Kirjailija: Stephenie Meyer

Sielut ovat vallanneet maapallon. Yksikään ihminen ei ole turvassa. Onko edes enää elossa oikeita ihmisiä?

Kirjan yksi päähenkilöistä on Vaeltaja, sielu, joka siirretään Melanie nimisen ihmisen  ruumiiseen. Vaeltaja, lyhyemmin Vael, on saanut nimensä erivaiheisesta elämästään. Hän on käynyt useammalla planeetalla, kuin monet sielut koko elämänsä aikana. Maapallolla ei Vaeltaja ole koskaan käynyt, se on hänelle uutta. Ihminen pystyy tuntemaan niin paljon erilaisia asioita, paljon enemmän kuin muut oliot toisilla maapalloilla. Hämähäkeillä on kolmet aivot, mutta ihminen pystyy haistamaan. Ja rakastamaan.

Vaeltajaa on varoitettu tulevista hankaluuksista. Hän tietää, että ihminen on vaikeampi alistaa, kuin muut oliot. Hän tietää, miten ihmisen muistot ovat eläviä ja voimakkaita, ja ne tulevat äkkiarvaamatta, hyökäten.

Silti Vaelille tulee yllätyksenä, miten vahvoja Melin ruumis ja mieli ovatkaan. Hän aistii Melin olevan vieläkin läsnä, välillä Mel jopa puhuu hänelle. Se pelottaa Vaeltajaa. Onko hän todella niin heikko, että pitäisi luovuttaa?

Kun luin kirjastossa takakannen tästä kirjasta, se ei kuulostanut mielenkiintoiselta.

Tämä kirja ei kuitenkaan ole yhtään sen kaltainen mitä tuosta minun lyhyestä alkuselostuksestanikaan voisi päätellä. Teemana tässä kirjassa toimii rakkaus. Se tuskainen kaipuu, jonka voimin Vaeltaja lähtee Melin ohjaamana etsimään rakkaimpiaan, Melin rakkaita.

Rakastuin tähän kirjaan. Tässä tulee taas esille Stephenie Meyer:in taito kirjoittaa, tehdä mahdottomasta mahdollinen.

Mielestäni Vieras oli melkein yhtä hyvä, kuin Houkutus, Uusikuu, Epäilys ja Breking Dawn: kin. Se ei kuitenkaan ollut yhtään samanlainen. Mutta tavallaan kuitenkin oli.

Päällisin puolin kirjat ovat hyvin erilaisia, toisessa kerrotaan vampyyreista, toisessa sielujen maailmanvalloituksesta.

Molemmissa kirjoissa päällisin tunne on kuitenkin rakkaus. Molemmissa kirjoissa osoitetaan, että rakkaus kestää mitä vain. Oli rakkaus sitten ihmisen ja vampyyrin, tai ihmisen ja sielun välinen tunne. Se on loputon.