Prue & Andy
Prue ja Andy tunsivat toisensa jo lapsesta saakka. Siskot ja Andy leikkivät usein pienenä yhdessä. Vuosien varrella Andy ja Prue alkoivat kiinnostua toisistaan enemmän kuin ystävinä. Lukiossa Prue ja Andy seurustelivat. Parin tiet erkanivat ja Andy muutti pois San Franciscosta. He tapasivat uudelleen, kun Andy muutti takaisin. Samoihin aikoihin Prue ja siskot saivat voimansa. Pruen ja Andyn tunteet olivat yhä olemassa ja pari palasi yhteen. Valitettavasti nyt oli eri tilanne kuin aikaisemmin, Prue oli noita. Prue testasi totuusloitsun avulla, miten Andy suhtautuisi hänen noituuteensa ja huomasi, ettei Andy hyväksyisi sitä. Prue laittoi suhteen poikki ja Andy oli ihmeissään miksi. Totuusloitsun kadottua Andy ei muistanut mitään Pruen tunnustuksesta. Pian Andy huomasi, että Prue siskoineen liittyi moniin outoihin rikoksiin ja alkoi selvittämään mitä Prue ja siskot salasivat. Andy sai tietää salaisuuden, mutta ei hylännyt siskoja, vaan auttoi heitä säilyttämään salaisuutensa. Andy ymmärsi miksi Prue pisti suhteen poikki ja tajusi, että vaikka hän kuinka rakastaakin Prueta, niin se ei muuta sitä tosiseikkaa, että hän haluaa normaalin suhteen. Andy ei ehtinyt kauaa tietää siskojen salaisuutta, kunnes Phoebe sai näyn missä demoni tappaisi Andyn. Prue käski Andya pysyä poissa, mutta Andy ei voinut itselleen mitään. Andy tuli paikalle suojellakseen siskoja, mutta valitettavasti Phoeben näky kävi toteen, Andy kuoli. Tapahtuneessa Prue menetti tajunsa ja näki Andyn "tuonpuoleisessa". Andy tajusi, että se oli hänen kohtalonsa. Prue ja Andy hyvästelivät toisensa viimeisen kerran. Prue ja Andy rakastivat toisiaan, mutta he eivät vain voineet olla yhdessä. Pruen oli vaikea päästä Andyn kuoleman yli ja hän meinasi lopettaa noita hommatkin, mutta tajusi että silloin Andy olisi kuollut turhaan.

Piper & Leo
Piper ja Leo tapasivat ensi kertaa, kun Leo tuli korjaamaan siskojen taloa. Piper ja Phoebe ihastuivat heti Leoon. Piper keräsi rohkeutensa ja pyysi Leoa ulos. He ehtivät seurustella vähän aikaa, ennen kuin Leo sanoi, että hänen on pakko palata kotiinsa joka on kaukana. Piper yritti jatkaa elämäänsä, mutta tajusi ajattelevansa Leoa. Leo tuli takaisin, mutta ei sen takia kuin Piper luuli. Phoebe sai tietää, että Leo on Valontuoja, mutta ei kertonut siskoilleen Leon pyynnöstä. Phoebe oli kuitenkin huono pitää salaisuuksia ja kertoi siskoille, mutta he luulivat sitä pilaksi. Prue ja Piper saivat kuitenkin tietää totuuden, kun Leo haavottui Valonviejän nuoleen. Piper tajusi haluavansa normaalin suhteen ja jätti Leon.
Hän alkoi seurustella naapurin Danin kanssa. Leo jatkoi Valontuojan roolia, kunnes Piper sairastui vakavaan Oroya-kuumeeseen. Leo paransi Piperin ilman Vanhimpien lupaa ja rangaistukseksi hänen siivet leikattiin. Piper palkkasi kuolevaisen Leon klubiinsa töihin, joka aikoi nyt taistella Piperista. Piper jatkoi suhdetta Danin kanssa, mutta tajusi ajattelevansa Leoa. Phoebe teki loitsun joka auttaisi valitsemaan Leon ja Danin väliltä, mutta se meni vikaan. Silloin Piper tajusi, että hän tiesi kyllä ilman loitsujakin kenelle hänen sydämensä kuului, Leolle. Piper jätti Danin ja alkoi seurustella Leon kanssa. Silloin parin ongelmat vasta alkoivat. Vanhimmat asettivat parille kysymyksen: Eroavatko he vai siirretäänkö Leo muualle?
Leo keksi kolmannen vaihtoehdon: naimisiinmenon. Pari yritti mennä salaa naimisiin, mutta Colen ansiosta Vanhimmat saivat tietää asiasta ja Leo vedettiin pois viime hetkellä. Piper meni lakkoon ja sanoi jatkavansa noidan hommia vain jos saisi Leon takaisin. Pari asetettiin "koeajalle" josta he selvisivät ja pääsivät naimisiin. Vähän ajan kuluttua he saivat myös pojan, Wyattin. Kaiken piti olla juuri hyvin, kunnes titaanit hyökkäsivät. Leon täytyi antaa siskoille Jumalien voimat, jotta he voisivat karkottaa titaanit. Valitettavasti palkinnoksi, Leosta tehtiin Vanhin ja hän joutui jättämään perheensä. Piper joutuisi kasvattamaan poikaansa yksin.
Leo ei kuitenkaan mennyt muiden Vanhimpien luokse vaan halusi selvittää kuka hänet vangitsi Valhallaan. Piper ja Leo ajautuivat hetkellisesti yhteen, jolloin Piper tuli raskaaksi ja selvisi, että tulevaisuudesta tullut Chris olikin heidän toinen poikansa. Leo halusi olla perheensä kanssa ja vastoin sääntöjä ei toiminut niin kuin Vanhin. Gideonin (Vanhin) tapettua Chris Leo lopetti Vanhimman hommat. Leo oli sekaisin ja Avataret käyttivät tilaisuuden hyväksi ja saivat Leon liittymään heihin. Kun tajuttiin Avatarien olevan huijareita, niin Leosta tuli taas Vanhin. Vanhimmat eivät kuitenkaan enää luottaneet häneen vaan asettivat hänelle kysymyksen: Perhe vai Vanhimmat?
Leo valitsi perheensä ja hänestä tuli kuolevainen. Hän sai vihdoin olla perheensä kanssa. 8. tuotantokaudella kuitenkin tulee lisää ongelmia. Piper näkee Kuoleman Enkelin, joka kertoo olevansa Leon perässä. Piper teke kaikkensa, jotta Kuoleman Enkeli ei saisi Leoa ja kysyy korkealta taholta miksi kaiken sen jälkeen mitä he ovat kokeneet, Leon pitää kuolla? Kohtalon Enkeli kertoo sen olevan osa suurta suunnitelmaa ja että ilman menetystä Piper ei voi voittaa Suurta Taistelua mikä siskoja vielä odottaa. Siskot keksivät kuitenkin ratkaisun, Kohtalon Enkeli vie Leon ja jos siskot voittavat he saavat Leon takaisin.
Suuri taistelu koittaa ja lopulta Kohtalon Enkeli tuo Leon takaisin.He saavat tyttären. Päätösjaksossa Piper ja Leo näkevät tulevaisuuteen missä he ovat isovanhempia ja onnellisia. Piper ja Leo elävät siis onnellisina elämänsä loppuun asti.
Phoebe & Cole
Phoebe ja Cole tapasivat ensi kertaa rikospaikalla. Phoebe ja Prue olivat murhan silminnäkijöitä ja Cole oli tapauksen syyttäjä. Phoebe ihastui Coleen heti ensisilmäyksellä, mutta luuli ettei Cole välittänyt hänestä. Prue ei luottanut Coleen, minkä hän näytti selvästi, mikä viilenti Pruen ja Phoeben välejä. Lopulta selvisi, että Prue oli ollut oikeassa. Cole paljastui Belthazor-demoniksi, mitä siskot olivat jahdanneet. Cole ei ollut pystynyt tappamaan Lumottuja vaikka hänellä oli siihen monta mahdollisuutta. Hän rakastui Phoebeen niin syvästi ja Phoebe Coleen. Phoebe ei myöskään pystynyt karkottamaan Colea ja lavasti tämän kanssa hänen kuolemansa. Cole kuitenkin palasi taistellakseen Phoeben rakkaudesta. Phoebe alkoi seurustelemaan Colen kanssa, vaikka tämä olikin demoni. Demonit yrittävät saada Belthazorin takaisin ja muuttivat Colen pahaksi. Phoebe meni alamaailmaan pelastaakseen Colen, mutta ei ollut pelastamassa siskoaan ja Prue kuoli.
Colesta tuli jälleen hyvä ja he ehtivät seurustella vähän aikaa, kunnes Colesta tuli ihminen. Cole oli kosinut Phoebea ja nyt kun Cole oli ihminen naimisiinmeno tuntui mahdolliselta. He alkoivat järjestellä häitä, mutta silloin koitti uusi vastoinkäyminen. Cole halusi pelastaa rakkaansa Lähteeltä ja joutui tekemään yhteistyötä Pahan kanssa. Tietämättään Colesta tuli samalla seuraava Lähde. Cole yritti taistella vastaan, mutta ei voinut mitään ja Paha sai hänessä vallan. Phoebe ei huomannut mitään ja meni naimisiin Lähteen kanssa. Phoebe tuli raskaaksi, eikä tiennyt odottavansa tulevaa Lähdettä. Lumotut saivat selville, että Cole oli uusi Lähde, mutta Phoebe oli lapsensa ja rakkautensa otteessa ja valitsi Colen, pahan. Phoebe tajusi kuitenkin pian, että minne puolelle kuuluu ja karkotti Colen siskojensa kanssa.
Cole tuli kuitenkin takaisin demonien joutomaalta ja alkoi jälleen taistelemaan Phoebesta. Phoebe ei kuitenkaan enää voinut olla Colen kanssa vaikka rakastikin tätä. Cole ei aikonut luovuttaa, vaan teki kaikkensa saadakseen Phoeben. Vaikka muuttamalla tämän Pahaksi. Pian Phoebe huomasi, miten Cole oli muuttunut hulluksi ja samalla Pahaksi. Cole oli valmis tekemään mitä vaan saadakseen Phoeben, vaikka tappakseen jonkun. Siskot yrittivät jälleen karkottaa Colen, mutta eivät pystyneet siihen, sillä Cole oli liian voimakas. Cole ryhtyi Avatareksi voidakseen muuttaa tapahtumia niin, että saisi Phoeben. Cole kuitenkin huomasi, että vaikka Phoebella ei olisi sisariaankaan niin heidän suhteensa ei toimisi. Niin ei vain oltu tarkoitettu. Siskot karkottivat Colen tämän syntymäpäivänään.
Lyhyesti:
Piper & Dan
Piper ja Dan seurustelivat 2. tuotantokaudella. Piper halusi normaalin suhteen ja jätti Leon, aloittaen seurustelun Danin kanssa. Piperin ja Danin suhde menikin hyvin, mutta Piper huomasi, että hänellä on vielä tunteita Leoa kohtaan. Dan oli mustasukkainen, koska hän huomasi Piperin yhä liikkuvan Leon kanssa. Leo paransi Piperin tämän sairastuttua Oroya-kuumeeseen ilman Vanhimpien lupaa ja hänen siivet leikattiin. Piper otti kuolevaisen Leon töihin klubilleen, ja Dan epäili yhä enemmän Piperin ja Leon suhdetta. Piper teki loitsun mikä auttaisi häntä valitsemaan Leon ja Danin väliltä, mutta loitsu epäonnistui. Silloin Piper tajusi, että tietää ilman loitsujakin, että kenelle hänen sydän kuuluu, Leolle. Piper jätti Danin 2. tuotantokauden lopussa.
Prue & Jack
Prue seurustelee 2. tuotantokaudella vähän aikaa työkaverinsa Jackin kanssa. Suhde ei missään vaiheessa ole hirveän vakava. Pruella ei ole vakavia suhteita, sitten Andyn jälkeen. Prue jättääkin Jackin, koska tajuaa, ettei välitä Jackista niin kuin pitäisi. Hän yrittää vain päästä Andyn yli, eikä halua loukata Jackia.
Phoebe & Miles
Phoebe ja Miles seurustelvat vähän aikaa 5. tuotantokaudella. Miles on Phoebelle ensimmäinen mies Colen jälkeen. Phoebe alkaa saada näkyjä missä Miles kuolee ja yrittää jatkuvasti pelastaa tämän. Lopulta hän kuolee itse ja Piperin täytyy mennä menneisyyteen estämään se, antamalla Milesin kuolla.
Piper & Greg
Piper ja Greg seurustelevat vähän aikaa 6. tuotantokaudella. Leosta on tullut Vanhin ja hän on joutunut jättämään perheensä. Piper ja Greg käyvät muutamilla treffeillä. Suhde meni poikki Chrisin uskoteltua Gregille, että Piper ja Leo ovat edelleen yhdessä. Greg lähtee 6. tuotantokaudella. Greg nähdään myös 8. tuotantokaudella ja selviää, että Greg on edelleen kiinnostunut Piperista. Piper on kiinnostunut kuitenkin vain yhdestä miehestä, Leosta.
Phoebe & Jason
Phoebe tapaa Jasonin työpaikallaan 5. tuotantokaudella, sillä tämä on hänen uusi pomonsa. Alussa heidän välinsä ovat hieman nihkeät, mutta lopulta he rakastuvat toisiinsa. He ehtivät seurustella jonkin aikaa, ennen kuin Jason saa työtarjouksen ulkomailta. Hän lähtee puoleksi vuodeksi Hong Kongiin. Jason pyytää Phoebea mukaansa, mutta Phoebesta tuntuu, että hänen on jäätävä siskojensa luokse. Lopulta Phoebe kyllästyy näkemään Jasonia niin vähän ja kun Piperkin näyttää vihreätä valoa, niin Phoebe muuttaa Hong Kongiin. Paigen kehotuksesta Phoebe yrittää kertoa salaisuutensa Jasonille, mutta ei pysty. Lopulta Jason sattuu näkemään siskojen käyttävän voimiaan ja haluaa miettimisaikaa. Jason lähtee sarjasta 6. tuotantokauden loppu puolella.
Paige & Richard
Paige joutuu keskelle sukuriitaa ja ihastuu yhteen heistä Richardiin. Paige ja Richard aloittavat seurustelun aika nopeasti. Richard yrittää olla käyttämättä voimiaan, sillä ne saavat hänet aika sekaisin. Paige muuttaa Richardin luokse. Siskojen joutuessa pahaan pulaan ja Richardin ollessa ainut, joka voi auttaa hänen täytyy käyttää voimiaan. Richard ei kuitenkaan lopeta voimiensa käyttöä ja alkaa lahjoa Paigea, jotta tämä hyväksyisi hänen voimansa. Lopulta Richard tajuaa, miten hulluksi voimat hänet sai ja sitoo voimansa. Valitettavasti hän tajuaa myös, että hän saa normaalin elämän vasta, kun kukaan hänen läheisistään ei käytä taikavoimia, ja se ei onnistu Paigen kanssa.
Phoebe & Leslie
Leslie palkataan Phoeben kolumnin tuuraajaksi Phoeben jäädessä lomalle 7. tuotantokaudella. Phoebe ei hyväksy miestä hänen tuuraajaksi ja alkaa ravata toimituksessa saadakseen Leslien kiikkiin. Lopulta Phoebe tajuaa kuitenkin käyvänsä toimituksessa eri syystä, hän on ihastunut Leslieen. Phoebe ja Leslie eivät ehdi kauan seurustella, sillä Phoeben täytyy palata töihin, mikä tarkoittaa että Leslien työt loppuvat ja hänen täytyy palata kotiinsa.
Paige & Kyle
Kyle tulee 7. tuotantokaudella etsimään siskoja, sillä tämä on ollut heidän perässään jo vuosia. Hän tarvitsee heidän apuaan löytääkseen demonit jotka tappoivat hänen vanhemmat kun hän oli pieni. Pian Kyle ja Paige kuitenkin rakastuvat toisiinsa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun siskot yhdessä Avatarien kanssa aikovat muuttaa maailmasta Utopian, mitä Kyle ei hyväksy. Kyle yrittää estää sen tappamalla yhden Avataran, mutta kuolee samalla itse.
Phoebe & Dex
Phoebe tapaa Dexin 7. tuotantokauden lopulla. 8. tuotantokaudella hautajaisissaan hän saa kuulla Dexin olleen kiinnostunut Phoebesta. Phoebe saa näyn minkä perusteella hän luulee Dexin olevan Se Oikea. Phoebe alkaa seurustelemaan Dexin kanssa, mutta miettii samalla miten voisi ikinä olla jonkun kanssa joka ei tiedä kuka hän oikeasti on. Lopulta kun siskot hankkivat identtitenttinsa takaisin, niin Dex tajuaa Phoeben olevankin vielä elossa. Samalla hänelle selviää, että Juliet Phoeben serkku onkin Phoebe. Phoebe tajuaa, ettei Dex olekaan Se Oikea.
Paige & Henry
Paige tapaa Henryn suojellessaan Viatonta. Henry on hänen suojatin ehdonalaisvalvoja. Aluksi Paige ja Henry tapaavat työasioissa, mutta lopulta he tajuavat rakastuneensa toisiinsa. He seurustelevat aluksi ihan normaalisti. Kun Paigen luo ilmestyy noitasuvun noita, joka väittää Paigen olevan hänen tuleva morsiamensa, niin Henry alkaa taistella Paigesta. Henryn voitettua Paige, hän päättää kosia Paigea Golden Gate -sillan yllä. Pari menee naimisiin 8. tuotantokauden 16. jaksossa "Engaged and Confused". He saavat kaksoistytöt ja pojan.
Phoebe & Coop
Coop lähetetään etsimään Phoebelle rakkaus. Sen hän tekeekin, sillä Phoebe rakastuu Coopiin, mutta ei uskalla kertoa tunteitaan, sillä tietää säännöt. Lopulta Phoebe kuitenkin myöntää tunteensa ja Coop kertoo myös rakastavansa Phoebea. Päätösjaksossa Phoebelle selviää, että Vanhimmat lähettivätkin Coopin toivoen Phoeben rakastuvan tähän, koska se olisi ainut keino korvata Phoebelle kaikki. Phoebe ja Coop menee naimisiin ja saavat 3 tytärtä.